lauantai 19. syyskuuta 2009

Nostalginen pyöräretki kahvila Indgolfsiin


Aurinko porotti taivaan täydeltä aamupäivällä, kun hyppäsin pyörän selkään, kohteena kahvila Ingolfs Etelä-Köpiksessä sijatsevalla Amagerin saarella. Olemme sopineet kahden opiskelijaystävän kanssa että pidämme yhteyttä, ja tapaamme vähintään puolivuosittain vaikka meistä jo kaksi on valmistunut. Mies ja pojat ajoivat skeitti-puistoon jo aamusta, joten minä otin kameran mukaan, ja pyöräilin hissukseen ottaen valokuvia muistorikkaista paikoista matkan varrella. Ensimmäiset 3 opiskeluvuotta sijaitsi YO:sto Amagerilla, joten pyöräilin sinne useaan otteeseen viikossa.

Opiskeluaikoina kelattiin pensumit uhdessä ja jaettiin tekstit keskenämme, joista teimme tiivistelmiä toisillemme. Kirjoitettiin ryhmätenttejä ja stempattiin ennen suullisia tenttejä, eka vuoden neuropsykologian ja ihmisbiologian luentoihin väriteltiin yömyöhään aivoja ja hermoratoja lipittäen kahvia ... ja joka tenttikauden loppumista juhlistettiin kahvilassa. Ingolfs oli suosikki, ja siksi tapaamme siellä tätä nykyä myös. Tänään aurinko porotti, + 24 C, joten istuttiin sisäpuutarhassa.
"Two down, one to go!" sanoin toinen ystäväni, tarkoittaen että meistä kaksi on valmistunut, ja nyt stempataan kolmatta: Hänellä on kahden äitiysloman vuoksi vielä parin vuoden opinnot edessä. "Yhteen hiileen puhallus"-jatkuu ;)

"Godthåbsvej"- Hyväntoivontie vie keskustan kautta Amagerille. Se johtaa pienen Frederiksbergin kunnan läpi, joka on tunnettu värikkäiden rakennusten viehättävistä fasaadeista ja talojen vehreistä sisäpuutarhoista.
Bussi-linja 2 ajaa keskustaan Godthåbsvejta pitkin. Kuvan sininen rakennus toimi aluksi minulle maamerkkinä: Sen ohi ajaessa tiesin, että olin lähellä keskustan järviä.

Kun metro rakennettin kaupunkiin, toimi sininen rakennus myös merkkinä metroaseman läheisyydestä. Kun Tanskan talven "raikas" tuuli puhalsi, jätin pyörän kotiin, ja ajoin YO:stolle bussilla ja metrolla.

Kivitalojen parvekkeita ja muita kivoja yksityiskohtia seuratessa on kiva matkustaa myös bussilla, vaikka pyörällä usein matka taittuukin nopeammin
Oli lastentarhan opena Frederiksbergin kunnassa 6 vuotta heti Tanskaan muutettuamme. Sen vuoksi tunnen puistot, leikkipaikat ja kadut melkein kuin omat taskuni. Godthåbsvejn varrella on pieniä butiikkeja: Juusto-, liha-, ja kukkakauppiaista kenkä-, vaate-, luomu- ja muihin erikoisliikkeisiin. Tanskaan on hiljattain alkanut tulla suuria marketteja joita Suomessa on tosi paljon. Silti pienet lähikaupat ovat vielä kaikkein yleisimpiä.

Keskustan pohjoispuolella olevat neljä suurta järveä luovat avaruutta ja tilaa. Järvien ympärillä on kävelytiet, jotka varsinkin aamuisin ja iltaisin on täynnä lenkkeilijöitä.

Kun YO:sto kolme vuotta sitten muutti kolmannen järven varrella sijaitsevaan entiseen kaupungin sairaalan rakennuksiin, tulimme silloin tällöin luentojen välillä syömään eväitä järven rannalle. Toinen suosittu paikka evästauolle oli Kasvitieteellinen puutarha - kunnes huomasin yhtenä keväänä, että puutarhan lammessa uiskenteli kultakalojen ja kilpikonnien lisäksi 1,5 metrin pituinen käärme!

Tämä kuva on otettu Langebrolta, joka yhdistää Amagerin saaren muuhun Kööpenhaminaan. Satama alueen vesi on puhdasta, ja sinne on rakennettu kaksi uimalaitosta. Olemme useampana kesänä poikien kanssa viettäneet hellepäiviä kuvan uimalaitoksella polskien. Ja kun olin töissä iltapäiväkerhossa, tulimme kesäisin harva se päivä lasten kanssa uimalaitokselle retkelle.
Kuvan keskellä taka-alalla on toinen uimalaitos, sekä hieman kauempana Nokian konttori. Satama- ja kanaalialueille on rakennettu paljon asuntoja sekä liike- ja konttorihuoneistoja viime vuosina.

Lasiseinät, mattaa tai kirkasta, on "in" sataman arkkitehtuurissa. Monet hotellit ovat kanaalien varrella, kuvassa pilkottaa mm. Merriot-hotelli.


Tässä näkymä Langebrolta vasemmalle. Kuvassa vasemmalla Den Sorte Diamant, Musta Timantti, joka on yhden YO:sto kirjaston laajennusosa. Siellä on kirjaston ja lukusalien lisäksi akustiikaltaan hyvä konserttisali ja näyttelytilat. Olli Mustonen on mm. konsertoinut siellä.

Sillan takaa pilkottaa uusi ooppera rakennus. Laivanvarustaja Mærsk McKinney Møller lahjoitti sen kaupungille.

Musta Timantti lähempänä. Siellä ollaan useat tentit kirjoitettu, sen kahvila on ihana: Saa tuoda omat eväät, siellä on opiskelija-ystävälliset kahvi-hinnat, ja keväällä, kesällä ja syksyllä voi istua myös ulkona ;)
Yleensä olen ollut pyörällä liikenteessä. Iskän kanssa ajeltiin kerran tänne autolla, ja saatiin pysäkointi-sakko! Kauas sillan kupeeseen, melkein kanaaliin, oli istutettu pieni parkki-lippu-automaatti, jota me ei huomattu: Mokoma sentään! No, nautimme hyvästä kahvista ja kauniista maisemasta, ja nyt sitten tiedämme, minne parkki-automaatti on piilotettu;)
Sillalla ollessani loppui kamerasta patteri, jotta ensi reissulta enemmän kuvia. (Ingolfin kuvat eivät ole omia näppäyksiäni, vaan latasin ne kahvilan kotisivuilta.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)