sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Ja kyllähän se nyt viikonloppuna sitten ...



Hiljaa hyvää tulee. Niinpä kävikin viikonloppuna, ja yksi sun toinenkin toimittamaton asia tuli siinä sivussa hoidetuksi.

Joulukoristeet on pakattu sievästi laatikkoihin, josta nyt seisoo takarapun edessä odottamassa kellariin pääsyä.

Kävin uudessa treenikeskuksessa, ja se oli ihan mukavan oloinen, suuri paikka. Kellarissa pukutilat ym., katutasossa pulssinnostatuslaitteet, eka ja toinen kerros painonnosto - ja voimankasvatuskoneita, kolmas kerros spinning-pyörätilat ja neljäs kerros ryhmäliikuntatilat.
Tunnin verran kuntoilin pulssilaitteissa, jonka jälkeen tein tuttavuuutta kuntosali - koneisiin joissa säädettävät vastustukset. Noin 150 laitteesta tunnistin kolme - joita käytin - sitten takaisin pulssi-laitteille. Varasin siis ajan henkilökohtaisen ohjelman laatimiseen, en uskalla ilman ohjausta käyttää kojeita. Jotta odotan innolla keskiviikko iltaa, jolloin saan ohjausta ;)

Jääkaappi on kanssa täytetty ensimmäisten 4 päivän päivällisille: pastinakat, punajuuret, inkivääri ja valkosipulit tämäniltaissa kana-uunivuoassa maistui hyvälle!

Uimahallireissu suuntautui kuitenkin tuttuun Emdrupin halliin - "Opi tapa, ja tapa pitää sinut" -sanonta on hyvinkin käypä... Emdrupin hallissa on kiva sauna, katto-ikkunasta voi ihastella maisemia, siellä on tilava pukuhuone ja hyvä sauna ... ja mulla ja Mariannella on sinne yhtä pitkä matka. Jotta tutustuminen Brønshøj'n uimahalliin odottaa vielä sopivampaa hetkeä ... jos vaikka tässä kevään kuluessa?

1 kommentti:

  1. Ihana valokuva! Sinähän ehdit vaikka mitä!!!

    t. Josu

    VastaaPoista

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)