sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Migreeni


Perjantai oli huisketta töissä, ja kello oli puoli kaksi ennen kuin söin lounasta. Siinä syödessä alkoi jomottaa niskanpuolella ja ohimoissa. Nappasin kaksi panodilia, lopetin kirjoittamani kappaleen ja ajoin kotiin.

Kotona olo koheni himpun verran: ruoan päälle hieman Colaa ja ajoissa nukkumaan.

Lauantaina jymisi päässä ja kuvottava olo - koko päivä meni vaakatasossa. Illalla oli karsinnat euriviisuihin, potkötin pitkällään ja jatsoin seurata kolmen osallistujan laulut - heräsin kun finaali oli ohi, ja voittaja-biisi soi taustalla.

Tanään avasin silmät varoen - tunnustellen hissukseen vieläkö mäntti olo jatkuu - ja helpotus oli suuri kun pystyin nousemaan suhteellisen vaivatta ylös, ja oli nälkä - elämä voittaa!

Puolilta päivin uimahalliin, sinne jäi niskajumitukset ja kallonkäristykset - viimeistään lauteilla lötkötellessä rentouduin aivan kokonaan. Pojat sukeltelivat pidemmän aikaa, me ystävän kanssa vetäydyttiin kahvittelemaan ja ihaltiin lumista maisemaa - kylmärintama jatkuu vielä parisen viikkoa.

1 kommentti:

  1. Eilen meinasi olla samaa vaivaa, mutta menin ajoissa nukkumaan, ja aamulla olin ok! Taukojumppa auttaa välistä ja se, että koittaa pysyä ergonomisissa asennoissa kirjoittaessaan. Vaikka välillä ei auta nekään. Saunaa minäkin kaipailen, meidän uimahallissa sitä ei ole. Eikä se täällä kyllä olis kunnolla lämminkään, että turha kai sitä on tänne kaipailla.
    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)