sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Leppoisia loma-ajatuksia


Olen nauttinut kovasti kuluneen viikon lomasta. On ollut mukava heräillä hissukseen aamulla, nauttia hiljainen aamuhetki ennen kuin muu perhe on heräillyt, ja miihailla kotiaskareiden parissa, ilman suurempaa ohjelmaa. Kellarin siivous ja Tivoli-retki, sekä treenaus, olivat asioita jotka oli etukäteen sunniteltu. Ja muuten oli kalenteri tyhjää täynnä - ihanaa!

Aamuisin olemme syöneen tukevan aamupalan yhdessä lounaan aikaan, on ollut mukava torkahtaa nokosille, ja kun on siltä tuntunut, tehdä pikkuretkiä luontoon ym. Muutaman iltana olemme katsoneet yhdessä pari mielenkiintoista dokumenttifilmiä. Toinen kertoi amerikkalaisesta miehestä, joka asustaa metsässä pienessä mökissä, jossa hän tutkii karhujen elämää aivan lähituntumalta - hän syöttää karhuja, jotka tulevat hänen pihaansa päivittäin. Toinen dokumentti kertoi katunuorista USA:ssa, jotka pääsivät pois rikollisuddesta ja huumeiden käytöstä taikuritemppu-ohjeman avulla (he liittyivät ohjelmaan jossa oppivat erilaisia trikki-taikatemppuja, saivat itsetuntoa, uuden kaveripiirin sekä esiintymiskokemusta ... ja työpaikan!)

Pojilta kysyessä he kertoisivat, että on ollut tosi makeeta pitää muutama "aamutakkipäivä". Klubissa oli Warhammar-hahmojen maalauspäivä, sekä Yo-Gi-Yo-koettipeli-iltapäivä. Nuorimmainen on ollut ystävän luona yötä, ja ystävä on ollut meillä. Esikoinen on odottanut ystävänsä saapumista jo pari viikkoa, ja pojilla olikin mukavat 3 päivää yhdessäoloa, joka kruunautui Tivoliretkeen.

Mies on nauttinut rennosta yhdessäolosta, ruoanlaitosta sekä ekstempore-retkistä - on ollut kiva viettää myös aikaa miehen perheen kanssa näillä pikku retkillä.


Huomenna alkaa meidän työt ja poikien koulu - hyvin levänneenä jaksamme uusin voimin arjen haasteet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)