perjantai 12. elokuuta 2016

Elokuussa




Aurinko on pilkistellyt aamupäivisin alkuviikosta, ja eilen se porotti jopa koko päivän: Säätiedotus lupaa muutamaa lämmintä loppukesänpäivää ensiviikolle.

Käväisimme keskustassa, ja nappasin muutaman kuvan Israels Plads'in kauniista rakennuksista.
Torvhallerne - kaksi suurehkoa rakennusta, kauppahallin tyyppisiä sisätoreja, sisältäen kaikenlaista kulinaristista herkkua ja kahviloita - sijaitsevat aivan yläkuvan kivipäällysteisen kadun lopusuoralla, oikealla puolella (niitä ei kuvassa näy).



Olen jatkanut työnalla olevaa syksyn ruokalistojen tekoa. 

Eilen aurinko lämmitti niin kivasti, että istahdin ulos lukemaan Sophie Dahling kivaa keittokirjaa "Miss Dahl's Voluptuos Delights". Nappasin kirjan ihan sattumalta kirjastosta mukavan ja rennon kansikuvan perusteella - ja kotona huomasin, että kirjassa on mukavia kertomuksia kirjailijan lapsuudesta ja nuoruudesta - rivien välistä huokaa hänen rakkautensa hyvään perusruokaan.



... Viimeistä lomaviikkoa viedään!

:  :  :

Mukavaa viikonloppua toivotellen,

Nina

maanantai 8. elokuuta 2016

Mietteitä loppuvasta kesästä


Tänään oli ensimmäinen aamu koululaisilla. Koulujen alku symbolisoi minulle kesäloman loppumista - joka tuo alakuloisen tunnelman. Tänä vuonna minun kesälomani jatkuu vielä tämän viikon, josta olen todella iloinen - mutta tuo kesän viimeisten päivien saapuminen jollain tapaa tuo todella kaihean olon.

Sattumoisin ystäväni on myös lomalla, joten hän lähti kanssani lenkille - heti aamutuimaan. Kiersimme läheisen järven ympäri - ja aurinkokin paistoi hieman pilvien varjosta. Kävely se kyllä kohottaa mieltä, ja myös ystävän kanssa jutteleminen. Tunnin kävelylenkin jälkeen huomasimme, että tuttu ja soma kahvila oli auennut jälleen (kesäloman jälkeen), joten poikkesimme sinne kahville. Siinä kävellessä ja turistessa se aamun niin tumma tunnelma keveni jo hiukan ...

Ja sitten on päivä edennyt ihan omalla painollaan - arkipäivän pienet rutiinit luovat tutun ja turvallisen raamin päivälle - jonka merkitystä ei aina osaa arvostaa. 

Nuorin poika tuli juuri iloisena kotiin - oli ollut ihan hyvä eka koulupäivä ... 
Ulkona paistaa aurinko - jospa menisin pihalle nyt lukemaan kirjaa, teekupposen kera ... Viime viikolla tuli kuuroja yllättäen, että ulkona lukeminen ei oikein onnistunut.

Hyvät ystävät ovat kuin lyhtyjä tiellä – he eivät lyhennä matkaa,
mutta tekevät sen turvallisemmaksi kulkea.

Hyvää alkavaa viikkoa toivotellen,

Nina

tiistai 2. elokuuta 2016

Grillatut nektariinit vuohenjuustolla



Loma Suomessa sujahti todella nopeasti - tuntui että vastahan me tultiin, kun aikaa oli jo vierähtänyt kaksi viikkoa, ja oli aika jo pakata laukut paluumatkalle. Aika on kyllä melko ihmeellinen asia ... Tavallaan tuntui että aika pysähtyi hyvällä tavalla perheen ja luonnon keskellä - ja kuitenkin se kului liian nopeasti.

Sain äidiltä (jo keväällä) Hanna Hurtan Sesonki Reseptit keittokirjan, jossa on helppoja ja herkullisia ruokaohjeita juuri niistä kasviksista, vihanneksista ja juureksista, jotka ovat eri kuukausina saatavilla. Nyt lomalla katselen kirjaa tarkemmin ja kokeilen ohjeita, ja nämä grillatut nektariinit kyllä maistuivat makoisilta!
Ohje löytyy Sesonki reseptit kirjan sivulta 54. Meillä ei ole sellaista grillipannua, joten grillasin nektariinit uunissa, ja se toimi hyvin.

Tarvitset:

4 nektariinia
200 g vuohenjuustoa
balsamisiirappia (minulla oli paksua "Balsamic Crema"-balsamico-etikkaa, jota käytin) 

Tein näin:
Huutelin nektariinit, halkaisin ne ja poistin kivet.
Laitoin nektariininpuolikkaat leivinpaperilla vuoretulle uunipellille, ja paistoin niitä 2 x 7 min. 200 asteen lämmössä Grilli-asetuksella (ensin tasainen puoli alapäin, sitten tasainen puoli ylöspäin).
Viipaloin vuohenjuuston ja asetin palasen vuohenkuustoa jokainen nektariinipuolikkaan päälle, ja paistoin vielä n. 5 minuuttia, niin että juusto lämpeni ja hieman ruskistui.
Sitten annoin nektariinien jäähtyä hieman, jonka jälkeen laitoin hieman paksua balsamico-etikkaa jokaisen päälle. 

Kyllä maistui mainiolle välipalana - myös oiva alkupala taikka jälkiruoka myös!

Maukasta kesänjatkoa toivotellen

Nina