sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Laskias-Pöllö





Perjantaina oli Fastelavn (laskiaisjuhla) juniorin koulussa.
Fastelavn perinne on pitkä - jo muinaiset roomalaiset viettivät tähän aikaan juhlaa, joka merkitsi talven loppua ja kevään alkua. Siihen aikaan se oli aikuisten juhla, jolloin kaikki kansalaiset luokkaan katsomatta pukeutuivat erilaisiin pukuihin. Naamiaspuvuissa luokkajako hävisi, ja niin kaikki voivat yhdessä juhlia, tietämättä kuka se vieressä istuva henkilö on, ja keskustella vierus kaverin kanssa, huolehtimatta onko se sopivaa.

Fastelavn- nimellä on germaaninen alkuperä, jonka merkitys on "ennen paastoa". Katolinen kirkko nimesi juhlan karnivaaliksi (carne vale, latinaa, takoittaa "hyvästi liha".) Fastelavn sunnuntai on 49 päivää ennen pääsiäissunnuntaita, ja se merkitsi paaston ajan alkua.

Täkäläisen perinteen mukaan lapset pukeutuu erilaisiin asuihin, ja "hakkaavat kissan ulos tynnyristä" (slår katten af tønden). Barbaariselta kuulostavan tradition voi paremmin ymmärtää sikäläisten uskomusten valossa. Keskiajalla uskottiin, että Musta Surma-rutto ei tule kylään, jos musta kissa tapetaan. Tanskassa oli tapana laittaa musta kissa tynnytiin, ja lyödä tynnyriä mailalla, siihen saakka kunnes tynnyri meni rikki, ja kissaparka pyörryksissä. Sen jälkeen se voitiin kepeillä hakaten surmata.
Ja kyläläiset kokivat olevansa suojeltuja ruttoa vastaan. 1830-luvulla tanskalainen pastori sai aikaan sen, että elävän kissan sijaan tynnyriin laitettiin jotain muuta... kissan sijaan. Tänään siellä on appelsiineja, karkkia ja pahvinen musta kissa.

Fastalavn on nykyään lasten juhla. Se joka mailalla ensin hakkaa ekan rison tynnyriin, on Kissa-Kuningas, ja joka lyö viimeisen kerran tynnyriin niin että se kokonaan hajoaa, on Kissa-Kuningatar. Palkinnoksi saadaan kruunut.

Poika tahtoi pukeutua Pöllöksi... ja me mietitään mistäs nyt pöllöpuku hommataan? Ystävän ideaa rakentaen suurten pyöreitten silmälasien ympärille, mietittiin pöllöviittaa ja höyhenpäähinettä. Kangaskaupasta löytyi Pöllömäistä kangasta ja höyheniä, sitten ompelukone surisemaan, ja puku tuli valmiiksi.

Ja kävi vielä niin, että meidän Laskias-Pöllö voitti palkinnon parhaasta puvusta ;)

-Ja nyt siirrytään pöllöistä laskiaipulliin ... taikina kohoamassa, nam nam!

1 kommentti:

  1. Vautsi, onpa tosi ihana pöllö ja pöllöpuku! Melkoisen luovaa tuo teidän arki, kun yks-kaks ompelet puvun. On Casper varmasti ollut iloinen, kun sai parhaan puvun palkinnon.

    Halauksin äiti

    VastaaPoista

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)