sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Perspektiiviä

Joskus on hankalaa asettaa asioita tärkeysjärjestykseen. Tapahtumilla ja tehtävillä on taipumus kasaantua, sattua samaan aikaan, usein omasta suunnittelusta huolimatta.

Toisinaan on helppo päättää, mikä on välttämätöntä ja minkä voi jättää pois, taikka siirtää myöhempään ajankohtaan. Toisinaan asiat järjestyvät ilman sen suurempia muutoksia. Toisinaan on tehtävä priorisointia juuri tässä ja nyt. Nämä tilanteet voivat tuntua stressaavilta - omat odotukset ja tavoitteet menevät ristiin olosuhteiden rajoitusten kanssa, ja ehkä muiden ihmisten odotuksien ja tavoitteiden kanssa. Jos mahdollista - omien ja muiden odotusten ääneen sanominen voi helpottaa - jotta omat ja toisten odotukset voivat lähentyä toisiaan.

Tänä viikonloppuna koin omien ja muiden odotusten osittaista ristiriitaa. Viikonlopun kurssi oli työn puolesta vaatimus - mutta se aiheutti polemiikkia sitten vapaa-ajan rintamalla. Oli tyytyminen ajan puolesta vähempään sosiaalisella rintamalla - sekä kotityörintamalla.

Perheessä päätimme että yhdessäolo voittaa pisimmän korren - delegoitiin yhdessä välttämättömimmät tekemiset (ruoka ja kuljetus) ja muut lykättiin ensi viikkoon. Ja eletään enemmän tai vähemmän tyytyväisinä seurausten kanssa.

Erään iäkkään ihmisen neuvo aikuiselle pojalleen on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Pojan isällä oli nopeasti vakava sairaus, joka heikensi hänen elämänpiiriä ja -laatua viimeisen vuoden aikana. Viimeisen kuukauden ajan perhe oli läsnä koko ajan, ja he viettivät aikaa keskustellen silloin kun isä ei nukkunut.
Isä sanoi pojalleen, että tämän tulisi sekä aloittaa että lopettaa päivä kävellen riisuttuna, ilman vaatteita, noin 5. minuuttia kotona. Poika oli kuin suuri kysymysmerkki: "Minkä vuoksi kulkea alasti?"
Isä vastasi:"Se auttaa sinua asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Riisutussa tilassa sinä omistat kaiken sen, jonka voit ottaa mukaasi täältä lähtiessäsi. Näin muistat joka aamu, mikä on tärkeää - samalla tavoin voit joka ilta olla kiitollinen siitä, joka on sinulle tärkeää".

Tämä on puhutellut minua viime aikoina, ja olen yrittänyt elää enemmän tietoisesti arvojeni mukaan: Jos perhe, lähimmäiset ja ystävät ovat minulle tärkeitä, miten se vaikuttaa minun valintoihini arjessa?
Kun olemme riisutussa tilassa, meillä on silti (jos vielä muisti ja tietoisuus pelaa) mukana ihmissuhteet, muistot, ja tavalla tai toisella myös tapahtumat mukana sydämessämme ja tietoisuudessamme. Ja myös kaikki muu, joka on "latautunut" aivokuoreen, sydämensopukoihin ja sieluun elämän varrella ...

Ennen kuin kiire ja stressi yllättää - tai hulinan keskellä, on hyvä pespektivoida juuri tätä nykyhetkeä - jotta voi tehdä toimivia päätöksiä, jotka myös ovat sopusoinnussa niiden arvojen mukaan, jotka ovat itselle tärkeitä.

(Valokuva on äitini ottama, Ranskasta Cantalin vuorilta).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)